perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kymmenes viikko - Viimeinen viikko



Viimeinen viikko lähti mukavasti käyntiin. Töitä riitti erilaisten matriisejen ja vertailujen kanssa. Piti myös tehdä yhteenveto kaikesta mitä oli tullut tehtyä täällä. Työpaikalle tuli myös uusi harjottelija joka tulisi ottamaan kaikki työni omille harteilleen joten jouduin hänelle kertomaan ja opettamaan kaiken.

Keskiviikkona päätin käydä katsomassa kuuluisaa Puente Bizkaia -siltaa. Lippu joen yli maksoi huikeat 35 senttiä. Ei käynyt kyllä hirveästi kukkarolle. Toisella puolella jokea oli hieman rikkaampien ihmisten alue jossa oli venesatama, hiekkaranta ja huviloita. Erittäin mukavan näköinen paikka.

Viimeisenä työpäivänä tuli aloitettua normaalisti työt ja myöhemmin pomo vei minut oluelle läheiseen baariin jossa joimme muutamat oluet ja söimme oliiveja Tabascon kanssa. Ei ole tullut kyllä kovinkaan monen pomon kanssa käytyä kaljalla. Baarin jälkeen lähdin muiden toimiston työntekijöiden kanssa läheiseen ravintolaan/baariin syömään hieman lounasta ja siinä sitten kiittelin kaikkia ystävällisyydestä sekä kaikesta avusta.

Sunnuntaina lähteekin sitten lentokone kohti Frankfurtia ja sieltä lentokone takaisin rakkaaseen Suomeen.

Bilbaosta jäi erittäin hyvät muistot ja suosittelen kyllä kaikkia käymään siellä sekä Baskimaassa ylipäätänsä.

Puente Bizkaia



tiistai 19. maaliskuuta 2013

Yhdeksäs viikko

Ensimmäinen viikko uudessa kämpässä alkoi oikein mukavasti vaikka suihkusta ei tullutkaan kuumaa vettä. Töissä tuli viikon aikana fiksattua pieniä ongelmia niin tulostimien kuin Microsoftin laatu ohjelmistojen kanssa. Taakalleni laitettiin myös nettisivujen päivitys ja enhän minä harjoittelijana tiedä yhtään miten tämän yrityksen sivut koostuvat. Kaikki työpaikalla tietysti olettivat, että sivuja voi vain muokata sormia napsauttamalla. Korjasin käsityksen kyllä aika nopeasti. Tehtäväkseni tuli siis etsiä joku joka osaisi ammattilaisin ottein muokata sivustoja. Ammattilaisen haku on edelleen käynnissä.

Vapaa ajalla on tullut enimmäkseen katseltua televisiota ja makoiltua sängyssä, sillä ilmat eivät ole olleet tällä viikolla kovinkaan suotavat kaupungin tutkimiselle. Kyllä pidän enemmän pakkasesta ja lumisateesta kuin jatkuvasta vesisateesta ja tuulesta. Viimeiseksi viikoksi onkin sitten luvattu mukavasti auringonpaistetta ja jopa +23 asteen lämpötiloja. Kyllä kelpaa.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kahdeksas viikko

Töihin saimme vihdoinkin pitkään kaivatun uudistuksen jonka olin pistänyt vireille jo ensimmäisinä viikkoina. Sata meganen internet yhteys käytiin asentamassa ja nyt pomo pystyy tyytyväisenä soittamaan videopuheluita Etelä-Amerikkaan, Afrikkaan ja muualle Eurooppaan täältä Bilbaosta.

Kuusi päivää putkeen oli mukavan lämmintä. Ilman lämpötila oli lähes jatkuvasti siinä 18-23 asteen paikkeilla. Kävelin joka päivä auringonpaisteessa työpaikalta kämpille. Vasta sunnuntaina alkoi asteet putoamaan ja sadetta luvattiin. Perjantaina päätimme pitää pieni muotoiset bileet sillä alkuperäisestä kahdeksan suomalaisen ryhmästä lähti sunnuntaina pois viisi henkilöä. Loput meistä joutuivat muuttamaan uuteen asuntoon sillä asuntoomme tulisi sunnuntaina muuttamaan italialaisia. Onneksi uusi asuntomme ei sijainnut kaukana vanhasta. Lauantai meni vanhaa asuntoa siivoten ja uuteen asuntoon muuttaen. Uudessa asunnossa asui valmiiksi kaksi muuta suomalaista jotka olivat tulleet Tampereelta.

Kaksi viikkoa enää matkaa jäljellä. Kyllä on mennyt aika nopeasti. Bilbao on ollut erittäin mukava paikka, mutta olen silti iloinen päästessäni takaisin Suomeen.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Seitsemäs viikko

Työviikko meni mukavasti erilaisia Excel-taulukoita väsätessä. Tuli tehtyä taulukkoa kaikkien yrityksen toimistojen internet-yhteyksien nopeuksista, minkälaisia palomuureja ja tietoturvia toimistoilla on sekä verotus taulukko johon piti jokaisen toimiston täyttää maakohtaiset verot mitä he maksavat. Kaiken informaation saanti oli hieman hankalaa. Piti monta tuntia häiritä muissa maissa olevia toimistoja ennen kuin sain täytettyä taulukot ja pistettyä ne eteenpäin. Uudistuksien myötä piti tietysti täyttää muutama byrokraattinen lomake.

Viikonloppuna olikin sitten kivaa tiedossa sillä olin päättänyt lähteä kolmen muun suomalaisen kanssa noin sadan kilometrin päässä sijaitsevaan San Sebastianiin. Lähellä Ranskan rajaa sijaitseva San Sebastian on hieman pienempi kuin Bilbao, mutta Suomen mittavaakavassa isokaupunki populaation ollessa noin 185 000. Lähdimme aamulla San Mamesin bussi-asemalle josta piti lähteä bussi kohti San Sebastiania. Saapuessamme asemalle tuli hieman kiire kun emme olleetkaan varanneet tarpeeksi aikaa kaikkeen. Ostaessamme lippuja oli 8:40 lähtevä bussi oli jo ehtinyt mennä täyteen joten jouduimme tyytymään 11:20 lähtevään Supra + -bussiin. Tappaaksemme aikaa lähdimme kiertelemään Bilbaota ja etsimään ruokapaikkaa jossa voisimme syödä aamupalaa. Hieman yli tunnin kävelymatkan jälkeen saavuimme Abandonin juna-asemalle jossa menimme paikalliseen Pans pikaruokalaan. Ruuan jälkeen lähdimme takaisin bussi-asemalle.

Tällä kertaa ehdimme bussiin ja bussi lähtikin aikataulussa San Sebastianiin päin. Supra + oli erittäin mukava nahka penkkeineen ja tarjoiluineen. Matkalla ikkunasta näki mitä mahtavimpia maisemia. Korkeita vuoria, laaksoja ja kukkuloita.

Saapuessamme San Sebastianiin ehdimme vain noin tunnin katsella paikkoja sillä meillä oli varaus kello 14:00 siideri tilalle nimeltään Gartziategi. Työkaverini oli kertonut meille siideri tilasta ja sanonut että nyt on juuri se aika vuodesta kun ne ovat auki. Pyysin häntä varaamaan ajan tilalle. Pikaisen kaupungin vilkaisun jälkeen lähdimme bussilla läheiseen Astigarraga kylään jossa siideri tila sijaitsi. Saapuessamme kylään olimme menneet pysäkin ohi missä meidän oli tarkoitus jäädä. Päätimme kysyä paikalliselta parilta apua ja heidän opastaessa meitä tuli paikalle lisää ihmisiä auttamaan ja kohta siinä olikin jo seitsemän ihmistä auttamassa suomalaisia turisteja. Täytyy nostaa hattua espanjalaisten ystävällisyydelle. Lyhyen kävelymatkan jälkeen olimmekin jo siideri tilalla.

Gartziategi Sagardotegia
Menimme sisään siideri tilan taloon jossa oli paljon pöytiä, mutta ei tuoleja. Talossa seisottiin sillä se kuului perinteisiin. Tuolien puuttuminen oli hyvä asia sillä jatkuvasti joutui hakemaan lisää siideriä. Paikan menuun kuului turska omeletti, kalaa, T-luu pihvi, saksanpähkinöitä, juustoa, leipää sekä hedelmähyytelöä. Siideriä sai juoda niin paljon kuin halusi. Aika meni rattoisasti siinä syöden ja siideriä juoden. Tutustuimme vieressä oleviin paikallisiin nuoriin ja he kertoivat että olivat nähneet dokumentin jossa kerrottiin suomalaisten vauvojen nukkuvan ensimmäiset yönsä ulkona pakkasessa. Hyvä kuva Suomesta siis. Meillä oli varaus "vain" kolmeksi tunniksi joten lähdimme siinä viiden aikaa pois takaisin San Sebastianiin. Siideri lystin hinta oli vain 26€.

Hieman sumuiset maisemat illalla
Myöhemmin illalla päätimme mennä läheiselle kukkulalle käyttäen funikulaaria. Kukkulalta avautui mahtavat maisemat koko kaupungista, lähi metsistä, merestä sekä kukkuloista. Kukkulan jälkeen ryhmästämme päätti kaksi lähteä takaisin Bilbaoon, mutta me loput päätimme jäädä yöksi San Sebastianiin sillä emme olleet ehtineet mielestämme nähdä tarpeeksi. Menimme läheiseen hostelliin josta varasimme huoneen.

Aamulla herätessamme virkeinä lähdimme kiertelemään kaupunkia ja täytyy kyllä sanoa että siitä tuli jatkuvasti mieleen Pariisi. Kieretelimme kaupunkia monta tuntia ja otimme valokuvia. Kaupungissa oli menossa myös jonkin näköinen tapahtuma sillä vastaan tuli paljon maratoonareita sekä rannalle ja sen läheisyyteen oli kerääntynyt paljon ihmisiä. Nähtyämme kaiken päätimme lähteä takaisin Bilbaoon.




tiistai 26. helmikuuta 2013

Kuudes viikko

Tämä viikko meni erittäin nopeasti töitä tehdessä ja kun tuli kämpille ei oikeastaan jaksanut tehdä mitään muuta kuin nukkua tai katsoa televisiota. Poikkeuksena oli keskiviikko kun paistoi aurinko ja oli lämmintä. Silloin tuli käveltyä töistä kämpille ja samalla otettua muutama kuva.

Viikonloppuna oli tarkoitus hieman turisteilla, mutta ne suunnitelmat menivät pilalle kun alkoi satamaan lunta ja räntää. Ei ihan meinannut ensiksi uskoa kun käskettiin katsoa ulos. Sankka lumipyry jatkui hyvän aikaan, mutta ei siitä mitään maahan jäänyt. Kaupungin ympäröivat vuoret kyllä saivat ihan hienon valkoisen päällysteen.
Lunta tuli kukkuloille.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Viides viikko

Tällä viikolla oli karnevaalit. Joka päivä kaiken ikäiset pukeutuivat mitä mielikuvituksillisimpiin pukuihin ja lähtivät kaduille juhlimaan ja viettämään aikaa. Karnevaali kulttuuria voisi ehkä koittaa levittää hieman Suomeenkin. Suomessa se varmasti kylläkin vedettäisiin överiksi liialla juomisella ja muulla kohelluksella.

Töissä ei tapahtunut mitään kummallista. Perus työ tehtäviä markkinoinnista, näyttöjen laittoon ja langattoman verkon korjaukseen. Jouduin ottamaan yhden sairaspäivän sillä koko viikon on ollut hieman flunssainen olo joten oli pakko hieman levätä.

Lauantaina tuli käytyä Bilbaon kuuluisimmassa nähtävyydessä eli Guggenheim museossa. Nykytaide ei oikein iskenyt, mutta itse rakennus ja sen ympäristö olivat hienoja. Läheiseltä sillalta tuli otettua muutama kuva pimeän laskeutuessa.
La Salve -silta.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Neljäs viikko

Töissä ollut perus meininkiä. Pitänyt tiedustella kuinka paljon nopeampi netti saattaisi maksaa ja kuinka nopea se sitten olisi. Nopeampaa nettiä vaaditaan siihen, että Bilbaon toimisto voisi puhua muiden toimistojen kanssa jotka ovat ympäri maailmaa. Nykyinen netti ei aivan ole sitä luokkaa, että sillä soiteteltaisiin Etelä-Amerikkaan videopuheluita. Muuta ihmeellistä ei oikeen olu tultu tehtyä. Tuli muutama markkinointi sähköposti lähetettyä muutamalle suomalaiselle firmallekkin.

Viikonloppuna olikin sitten karnevaalit. Hienoa menoa pakko kyllä myöntää. Nuoret ja vanhat pukeutuvat mitä mielikuvituksillisimpiin asuihin. Näkyi siellä Fidel Castro, kaiken näköisiä eläimiä ja huolestuttava määrä Lähi-Idän tyyliin pukeutuneita kapinallis sotilaita. Juhlat olivat hienot ja vaikka porukka oli hieman humalassa niin kuitenkin pirteitä ja iloisia. Suomessa juhlimin menee aina jossain vaiheessa örveltämiseksi. Täällä se osataan hallita hieman paremmin. Myöhemmin tuli käytyä sitten yökerhossa. Sielläkin oli hyvä meininki ja tulihan siinä joku huutamaan minullekkin: "Viva la revolucion!" Hyvä meininki siis.

Karnevaaleista ei tullut harmillisesti otettua yhtäkään kuvaa.